Itsenäisyyspäivä

06122010_01

Itsenäisyyspäivä on varsinkin fukseille syyslukukauden tärkeimpiä päiviä, koska silloin he saavat osakuntanauhansa inspehtorilta ja pääsevät täysivaltaisiksi jäseniksi. Päivän ohjelma jakaantuu eri osiin:

1) Päiväjuhla vietetään osakuntatiloissa klo 12-14. Ohjelmassa on osakuntanauhojen ja muiden kunnianosoitusten jako, yleensä entisen osakuntalaisen pitämä juhlapuhe, musiikkiesityksiä sekä kahvia ja pullaa.

2) Päiväjuhlan jälkeen tapana on käydä juhlalounaalla jossain lähiseudun ravintolassa.

3) Lounaalta siirrytään oman osakunnan lipun taakse ylioppilaiden itsenäisyyspäivän soihtukulkueeseen, joka kulkee Hietaniemen hautausmaalta Senaatintorille. Matkalla lauletaan maakuntalauluja televisiokameroille ja päästään vilkuttamaan istuvalle presidentille. Ylioppilaslakit mukaan!
Senaatintorilla kuullaan kulkueen jälkeen kaupungin ja ylioppilaskuntien juhlapuheita ja opiskelijakuorojen esityksiä.

4) Ilta päättyy vuorovuosin takaisin Domus Gaudiumille tai Pohjalaisten Osakuntien vieraaksi Ostrobothnia-taloon, jossa päästään nauttimaan kylmässä seisomisen jälkeen lämmintä glögiä ja seuraamaan Linnanjuhlia osakuntaseurassa.

Fuksit2009_01