Tiedote syksyn osakuntatoiminnasta

Tiedote syksyn osakuntatoiminnasta

Syksyn lähestyessä on vihdoin aika herätellä osakuntatoimintaa horroksesta. Otamme edelleen toiminnassamme huomioon HYY:n laatimat suositukset järjestötoiminnalle, joten seuraamme tilannetta aktiivisesti ja katsomme viikkotasolla mitä voidaan ja ei voida järjestää. Nyt onkin siis tärkeää seurata osakunnan tiedotuskanavia tarkasti!

Tällä hetkellä pystymme järjestämään suositusten mukaisesti kokouksia ja hengailuiltoja. Syyskuun kokous järjestetään 15.9., ja sitä ennen on tiedossa fukseille uusien iltoja piknikin merkeissä. Tarkoituksena olisi myös uudelleenkonseptoida esim. keskiviikkokahvit entistä paremmaksi hengailuillaksi, jossa olisi mukava käydä moikkaamassa osakuntakavereita rennon puuhan lomassa.

Uudelleenkonseptointi onkin tulevan syksyn kantava teema, sillä pyrimme järjestämään mahdollisimman paljon toimintaa suositukset huomioiden. Kaikki ideat uusista tapahtumista ja vanhojen muokkaamisesta niin, että meillä kaikilla on mukava osallistua toimintaan turvavälit ja hygienia huomioiden, otetaan enemmän kuin mielellään vastaan! Ideoita voi lähettää niin neuvostolle kuin virkoilijoillekin, sekä nettisivujen anonyymillä palautelomakkeella.

Herätellään siis yhdessä osakuntatoiminta horroksesta, sillä meillä kaikilla on ollut sitä ikävä!

Lisäksi muistathan tapahtumasta huolimatta, että tulet paikalle vain täysin terveenä ja huolehdit käsihygieniasta ja turvaväleistä. Osakunta huolehtii paikkojen siisteydestä ja käsidesin riittävyydestä, mutta tilanne vaatii myös meidän kaikkien yhteistä huolehtimista niin itsestämme, kuin toisistammekin.

Toivottavasti nähdään mahdollisimman paljon syksyllä!

Tulossa Tapahtumat

Tapahtuma

Fuksisitsit!

Ajankohta 5.10.2024 18.30 - 23.30
Tapahtumapaikka
Leppäsuonkatu 11 00100 Helsinki