Onnenmäki Säätiön apuraha 2024 karjalaisille opiskelijoille nyt haettavana

Onnenmäki Säätiön apuraha 2024 haettavissa karjalaisille opiskelijoille

Apurahaa voivat hakea alla lueteltujen yliopistojen ja oppilaitosten opiskelijat, joiden opiskelu on alkanut syyslukukaudella 2022 tai aikaisemmin:

Helsingin yliopisto
Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampus
Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulu
Karelia ammattikorkeakoulu (yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon sekä tekniikan ja liikenteen koulutusohjelmat)
Riveria (liiketoiminta-ala)

Apuraha on tarkoitettu ensisijaisesti perustutkinto-opiskelijoille ja keskeisin myöntämisperuste on opintomenestys. Apurahaa ei pääsääntöisesti myönnetä, mikäli hakijalle on myönnetty Onnenmäen apuraha kahden edellisen vuoden aikana. Hakuaika päättyy 31.1.2024.

Hakemiseen suositellaan käytettävän hakulomaketta, jonka voi tulostaa täältä, mutta myös vapaamuotoinen hakemus käy. Vapaamuotoisesta hakemuksesta on käytävä ilmi hakijan nimi, yhteystiedot ja opiskelupaikka. Hakemuksen liitteinä vaaditaan vähintään virallinen opintosuoritusote sekä viimeisin verotustodistus tai verotuspäätös (verovuosi 2022). Kaikista liitteistä tulee toimittaa fyysinen versio. Perusteltu apurahan tarve, varojen käyttösuunnitelma ja suosituskirjeet lasketaan eduksi. Hyvä tietää liitteistä

Hakemuksen liitteeksi kelpaa Sisuta tilattavan, sähköisesti varmennetun opintosuoritusotteen tulostettu versio.
Verotustodistus ja -päätös löytyvät OmaVero-palvelusta, kun menee etusivulta Toiminnot → Päätökset ja kirjeet ja etsii verotustodistuksen tai -päätöksen, jonka sarakkeessa ”kausi” lukee 31.12.2022.

Helsingin yliopistossa opiskelevan hakijan on oltava Helsingin yliopiston Karjalaisen Osakunnan jäsen. Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulun opiskelijoilta puolestaan vaaditaan joko Helsingin yliopiston Karjalaisen Osakunnan (ulko)jäsenyys tai selvitys karjalaisesta syntyperästä (esim. virkatodistus).

Hakemusten postitusosoite on: Helsingin yliopiston Karjalainen Osakunta / Toverineuvosto Leppäsuonkatu 11, Domus Gaudium 00100 Helsinki

Hakemusten tulee olla perillä hakuajan päättyessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä, ja puutteelliset hakemukset hylätään. Lähetä hakemuksesi siis ajoissa. Voit lähettää hakemuksen esimerkiksi pikakirjeenä, mutta älä lähetä kirjattua kirjettä. Hakemuksia ei palauteta.

Apurahan saajat julkistetaan Helsingin yliopiston Karjalaisen Osakunnan 119. vuosijuhlassa. Apurahan saajille ilmoitetaan myönnetystä apurahasta kirjeitse.

Lisätietoja: Kuraattori Antti Vaaranta (anttivaar (ät) gmail.com)

WhatsApp